freda-partners-tyooikeus

Työoikeus

Meillä on kokemusta erityisesti elinkeinoelämän toimijoiden ja muiden työnantaja-asiakkaiden avustamisesta työoikeudellisissa toimeksiannoissa. Avustamme luontevasti myös työntekijän tai esimerkiksi toimitusjohtajan asemassa olevia henkilöitä.

Osaamista työoikeudellisiin kysymyksiin

Työoikeutta koskevilla asioilla on keskeinen merkitys sekä liiketoiminnassa että yksittäisen henkilön jokapäiväisessä elämässä. Niin toimitusjohtajan kuin työntekijänkin on syytä olla selvillä sopimukseensa sisältyvistä oikeuksista ja velvoitteista. Työnantajan kannalta asianmukainen henkilöstöhallinto sekä hyvin laaditut työ- ja johtajasopimukset minimoivat liiketoiminnan henkilöriskejä sekä sitouttavat osaavaa henkilöstöä.

Hoidamme työriidat tinkimättömällä ammattitaidolla sekä avustamme työoikeudellisia erimielisyyksiä koskevissa sovintoneuvotteluissa. Toimistollamme on kattavaa osaamista työsuhteen päättämistä koskevien sopimusten osalta.

Palvelutarjontamme

Tarjoamme laajasti työoikeudellisia palveluita niin tavanomaisiin kuin poikkeuksellisempiinkin tarpeisiin:​

  • Tavalliset työsopimukset, toimitusjohtajan ja työsuhteisen johdon sopimukset sekä päättämissopimukset.
  • Organisaatiomuutokset, yhteistoimintaneuvottelut, erilaiset irtisanomis- ja vähentämistilanteet.
  • Kilpailukieltoihin, houkuttelukieltoihin ja salassapitoon liittyvät kysymykset.
  • Yritysjärjestelyihin liittyvät työoikeudelliset kysymykset (due diligence –selvitykset ja esimerkiksi liikkeenluovutuksia koskevat kysymykset).
  • Työliitännäiset rikosasiat, liittyen esimerkiksi työturvallisuuteen tai liikesalaisuuksiin.
  • Sisäiset selvitykset ja auditoinnit.
  • Työoikeudelliset riita-asiat ja erimielisyydet.

Toimistollamme on ymmärrystä muuttuvan työelämän mukanaan tuomista oikeudellisista kysymyksistä. Työelämän epäkohdat pintautuvat myös nykyisin aiempaa herkemmin julkisuuteen. Vastuullisen työnantajakuvan arvoa on vaikea mitata rahassa, mutta epäkohdille pystytään yleensä löytämään hintalappu. Haluamme auttaa asiakkaitamme menestymään vastuullisesti.

freda-partners-tyooikeus

Asiantuntijat

Lasse Lievonen

Asianajaja

Sampsa Pekkinen

Asianajaja, varatuomari
sara-holstila

Sara Holstila

Juristi